Lukijat
lauantai 16. toukokuuta 2015
Mad Max Buell
Eli aloitellaan kuvalla, joka siitä talven aikana tuli. Tämän ostin 2014 kevät talvesta. Noin luokkaa toimiva, mutta oli ollut jo enempi vähempi bombakulttuurin uhri. Tämä on siis 2001 M2 Cyclone ja ilmeisesti SS mikuni paketilla 42mm. Tuotu Saksasta 2007, ollut jollain "kerho" miehellä kunnes päätynyt Sastamalaan hepulle jolta ostin.
Toissa keväänä bulu juuri autosta laskettuna. Bomba maskia ja mittaria, kiinavilkkuja joista luonnollisesti mikään ei toiminut. En ole omistanut kilvellistä oikeaa moottoripyörää, enkä myöskään jenkki autoa. No tässähän oli loistava tilaisuus yhdistää noiden huonot puolet. Bulujen pyynteihin nähden aihio oli ihan ok hinnassa, enkä ollut muutenkaan orkkiksen perään, pahat mielessä itselläkin.
Ketjuihin vaihdolla oli saatu vetoakselin boori hakattua niin vituiksi, että kesän ajoin hitsaamalla rattaan kiinni. Vaihteensiirtäjän kanssa pientä ongelmaa, ja öljyähän tursusi sieltä täältä, tosin sehän on harrikan arkipäivää. Pannuhan on siis käytännössä 5-piikkinen 1200 Sportster. Muutoin ok, joskin joka lenkillä joku pultti putosi :) no ne saatiin pikkuhiljaa lukkomuttereilla korjattua.
Pahin insidentti oli melkein koko koneen putoaminen. Eli näissähän kone roikkuu etupäästä vain 2-pultilla kannesta rungossa. Netti on täynnä kuviä niistä katkenneina. Loppukesän kestävän korjauksen sai tehtyä, mutta tuota nyt rempassa paremmin korjailtiin.
Siinä pääsyy miksi yleensä alakerran joutui levittämään. Eli vetoakseli on samalla 5-ratas tässä ja melko pahaksi päässyt. Myös kytkinkellosta oli yksi lapa 8-katkennut joten sellainen tarvittiin. Sen verran vaikeaa osaa ovat ettei juuri nettivaraosasta löydy. Ei juuri mistään netistä täältäpäin, joten ihan jenkkibaystä tuo uusi akselikin tuli. Tai siis purku 2004 sporasta, mutta kuitenkin.
Sylinterit oli perkeleen kiillottuneet joten niille kunnolla hoonia, ja uudet renkaat. Lienee ajettu heikolla öljyllä ja vaihtovälit lienee mitä sattuu. Tässä on normina aivan käsittämättömän pieni 2 litraa, ja ei edes lauhdutinta. Käsittämätön bugi Eerikiltä kun ei tuota jo näihin putkirunkoisiinkin laittanut, alurunkoisissa sentään jo on.
Sitten kun tosiaan konekin oli jo pois päätin käyttää koko rungon puhalluksessa ja maalauksessa. Sopi hyvin kuvioon kun halusin hieman paremman etupään tähän. Laitoin ostoilmon "täydellinen usd buell, ducati, suzuki jne" ja viikon sisään hain iskuetäisyydeltä Ducati 749 2004 etupään. Ihan jees, brembon romut, kevyt kun perkele ja kevyt vanne vieläpä hyvällä kumilla. Kiinalaiset weivit ja sintteripalat. Näillä mennään hyvinkin ensimmäinen kausi.
Siinä koesovituksia hiluille. Käytin siis pölyvärissä rungon, vanteet, takahaarukan, kolmiot, koneen ulkolohkot, muuta pikkusälää... Eli kaikki siis mitä irti oli. Valmiiksi mattamusta tyyppistä 9000RAL saa pölyvärinäkin, joten sellaista sitten. Siinä 13 rivinen setrabin tyylinen lauhdutin ja uusi noin 4 litran öljytankki, orkkishan on takahaarukan päällä. Nostokorkeus ei ole ongelma. Öljypumppuhan on näissä siirtopumppu, painetta max 0.5 neulalaakerikone kun on.
Tätä tehdessä tottakai tuli inteernettiä katseltua jonkin verran. Sitten tätä öljytankin siirtoa näin kylkeen ei juuri ollut tehty. Samoin cafe racer henki sopii tähän. Tässä kuvat niistä mihin tykästyin.
Tässä ilmiasu, nauramatta Hayabusan loksukin taitaa olla niinkuin itsellä. Jokin enemmän cafe takahäkki täytyy seuraavalle kaudelle itsekin tehdä. Tuo alumiininen nyt oli melko hätäiseen tehty. Tässä käytetty putkirunkoiseen uudemman takahaarukkaa jossa siis moottoriöljy. Samoin uudempaa iskaria penkin alle. Putkareissa se on väärinpäin vetävä koneen alla kuten itsellä. Toisaalta hauska juttu jonka halusin säästää.
Tässä myös usd keula yhdellä isolla levyllä vanteen reunaan asti 03 etiäpäin alurunko bulusta. Moinen olisi itsellekin maistunut, mutta eipä niitä purkukunnossa juuri näe. Samoin koko mällipöyriä mitä oli tarjolla ei hyödyttänyt nurkkiin ostaa. Ohi näiden muutaman pisteosan kone on vain sporan näköinen lisenssillä tehty, ja ainoatakaan palikkaa ei voi hyödyntää. Eli tuo kone ei ole harrikka vaan bulu special. Tässä omassani kaikki rehtiä hd tavaraa.
Siinä Bucati eli hieman konsepti tyyppinen isolla rahalle tehty kyhäelmä. Tässä tuo öljytankki sijoittettu putki bulun luonnolliseen kolmioon, on siis edelleen kuin persesilmä kooltaan. No totesin sitten että miksei tuo isompikin voi olla ja tein sen. Ongelma sporassa on, että öljy valuu tankista pikkuhiljaa kampikammioon. En ole vielä joutunut koittamaan miten käy jos kaikki 3-4L valahtaa sinne, mutta talvisäilytykseen lienee fiksumpi päästää ainakin osa pois, ei tule sitä turbiini käynnistystä kevään ratoksi.
Hauskempi katsella kuin ajaa.. Kliparit menee kyllä tässä pyörässä niin alas, että ei pitkää lenkkiä heitä. Härski kyllä, mutta seuraavalla kaudella taidan stongaan palata. Muutoinkin koko pyörän mittasuhteet toimii vain kääpiöillä eli minulla 170cm. Kaverit kun koittaneet näyttävät lähinnä kuin olisivat monkeyn ratissa. Jo alunperin ei ole pitkän miehen pyörä, ja omat kikkailut vielä lyhensi tätä entisestään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti