Lukijat

maanantai 25. syyskuuta 2023

Herra Original Prusa XL -> päivittyvä ketju kokemuksista

 No niin eli teen tästä XL versiosta oman ketjun. Prusan MK3S itsellä jo jauhanut melkein 5 vuotta filamenttiä. Karvan isompi laite kiinnosti, joten XL version uutiset otin oitis seurantaan. Välissähän oli sitten korona, joten koko värkki myöhästyi vuositolkulla. Ennakko arviot lopullisesta hinnasta menivät 1300-2600€ välissä, joten tätä ei enää osteta noin vain. Hinnallisesti hypätään niin kovaan sarjaan, että vertailuita prusan kilpailijoihin kannattaa jo tosissaan katsoa. Hyväksi todetut MK3 versiot toki ovat edelleen sellaisia, joita suositan JOS aikomus on tosiaankin printata, ei vain koittaa mielijohteesta...

Tein tästä ennakkotilauksen yli 2 vuotta aikaa, ja varausmaksu oli 199€. Tuolloin jo kerrottiin, että varauksen saa takaisin jollei lopullinen hinta miellytä. Hinta oli nyt 2300€ kuluineen, joten tovin mietin onko itselläni enää niin paljon kipinää tulostella. Suosittu kampe on ja perumisen jälkeen saatavilla seuraavan kerran 2024 kevät. Päätin sitten painaa enteriä, ja viikossa oli laatikko ovella...

Harmillisesti tuote jonka nyt sain on muuttunut monelta osin, esimerkiksi nostettava draft suoja jota aiemmin lupailtiin on optio kamaa. Saamani Semi-Assambled myös poikkesi reippaasti alkuaikojen tarjoamista kuvista, tässä oli hommaakin ihan mukana tulleen Haribo-namu laatikon verran!! Toisaalta itse pursotinpään kelkka lineaarijohteineen oli valmiiksi läjätty, ja myös pystysuuntaan on lineaarit. Nämä olivat MK3 tyylisesti alkuun vain sauvoja spekseissä. Nyt kun sain tämän läjään olen kyllä vakuuttunut värkin eliniästä ja tarkkuudesta. Jälleen kuvia tuli otettua liian vähän, mutta hieman läjäämisestä...


 Paketoimiseen on panostettu, ja kone saapui todella jämptissä laatikossa. Sisällä oli erinäiset osat vielä omissaan läjäämisjärjestyksen mukaan. Tämä lienee hyvä tapa heille, koska lähettävät kaikki ympäri maailmaa ihan itse. Prusan konetta ei saa mistään välivarastosta.


Laatikosta löytyi tämä pohjalevy ehjanä, mutta koko runko lähdetään läjäämään profiilipätkistä. Eli näkyvät pystyt ja stepperit saa ihan itse laitella paikalleen. Valitan huonoja kuvia, tänne laitan kuvakaappauksia itselleni lähetetyistä. 

Valitan näitä huonoja kuvia taas, mutta kyseinen ylärunko sentään tuli läjättynä. Näiden yhdistäminen sitten on hieman kinkkinen varsinkin ohjeiden mukaan. Prusa on keksinyt hienon printatun ns. momentinlukijan M4 kuusiolololle 3mm avaimen varteen... HUONO ja käytä järkeä!!

Näiden pystytolppien päissä on palkkiin upotukset, eli hieman kaivavat uransa niihin kiristäessä. Avainta joutuu kääntelemään miljoona kertaa, joten ko. momentti on melko kyseenalainen. Vastapuolilla olevia ruuveja tulee kiristellä tasatahtiin, ja tästä ei mitään mainintaa ohjeissa. Sen kyllä tuntee kädessä kun M4 pultti on oikeassa kireydessä, kun kiristelee mainitsemaani tasatahtiin. Älä siis luota tähän hauskaan momenttiin ohjeissa. Jos kiristelet kierteet paskaksi, on mukana 1kpl uusia lappuja tähän vaiheeseen. Tällöin tosin saat opetella rungon pään purkamisen ilman ohjeita.

Tarina jatkuu kun kerkiän.. to be continued






tiistai 21. maaliskuuta 2023

Herra "Twin Peaks" eli vannesahanterän teroitin

 Olen upottanut tuon itse vannesahani alle aika paljon tarinoita, mutta tehdään tästä ihan oma. Liitän tämän perään jokusen kuvan ja jutun myös harituslaitteestani, nämä kaksi kun kulkevat aikalailla käsikädessä. Kuten aina homma lähtee googlaamalla... Ensin tutustuin kaupallisiin, ja näiden päälle DIY palstat. Kuten yleensä toteutuksia on netti väärällään youtube videoineen, mutta tämän kohdalla yksi asia oli selkeästi valtavirtaa eli 12V. 

Ensin yllätyin mutta tarkemmin mietittynä hyvinkin perusteltua. Aika monilla itse sahatkin ovat polttomoottorin perässä ja siirreltäviä, jolloin päästään irti verkkovirran tarpeesta. Jos saha on näin suunniteltu, eipä sitä verkkovirtaa teroitteluunkaan löydy. Tämä mielessä lähdin ottamaan mallia juuri näistä 12V vehkeistä, ja ruåtsalainen Grindlux on kyllä eräänlainen pioneeri. Heidän teroitintaan löytyy useilla eri merkeillä ja sahavalmistajista mm. Logosol ja Woodland Mills myyvät ihan sellaisenaan. 

Löytämieni speksien perusteella itse teroituspään kone on noin 100W 3000rpm puikkokone 8mm akselilla, joita alibaba väärällään. Tuohon on istutettu 22.2mm eli 7/8" laikan pidin, vastaava kuin rälläköissä M14 kiristysmutteria myöten. Tämäkin hyvä, laikkoja löytyy hyvin ja 145-150mm halkaisijalla käytetyt yleisimpiä. Itse terän siirtämiseen käytetään noin 12-16 rpm vaihdemoottoria, joka on mallia moottori laatikon takana. Näitä pirun huonosti missään tarjolla, mutta 90 sijoitettuja matopyörä versioita löytyy... jos löytyy. Kuva noin luokkaa näistä alla.


 


 Vastaavia pyrin itsekin tavoittamaan, mutta voi voi näitä aikoja!! Hinnallisesti muutamien kymppien värkkejä, mutta ei euroopassa sitten missään!! Jenkeistä löytyi ja tottakai alibaba, mutta en enää tilaile mitään niiltä suunnilta. Lähinnä toimitusajat menneet muutaman kerran sinne kuukausiin niin ei nappaa. Ebay saksa ja UK löytyi näitä 90 vaihdemoottoreita, mutta jokapuolella nämä hitaimmat 12rpm luokkaa loppu. Kun nyt ei sitten löytynyt edes tuota vaihdetta, lähdin maakuntaan tonkimaan romujani.

Ensimmäiseksi tuli mieleen sähköflektit ja puhallinmoottorit romuautoista terän pyöritykseen. Sitten taas hidas matopyörä voisi olla pyyhkijänmoottori, ja sillä toteutettuja olin jo useita netissä nähnyt. Nappasin kandidaatteja useamman matkaan, ja eikun testailemaan. No... Flekteissä ongelma oli jumalattoman lyhyt akseli. Puhallin moottoreissa tämä heti parempi, ja kandidaatiksi valitsin civicin moottorin jollaisia oli parikin. Mittailin virtaa alkuperäinen puhallinsiipi kiinni ja sanoi noin 9.5A. Tarkoittaa että hyvinkin sinne 100w kykenee, Nippondenson tekemä joten miltei ikuinen tähän käyttöön. Tähän tein ihan M14 pultista istutuksen laikalle, mutterit paskoista rälläköistä jääneitä.



Siinä muutama kuva tuosta puhallinmoottorista jo ikäänkuin puolivalmiina laikkasuojineen. Tällä laikalla 145x4.5mm otti enää pari amppeeria peruskuormaa, eli reserviä on hyvin kuormitukseen. Ja se hitu mitä terästä otetaan on mieluiten kympin luokkaa, joten ei hätää. Projekteja tehdessä aina pitää ostaa jokin uusi työkalu, ja tällä kertaa se oli laser kierroslukumittari. Ja voihan vittu, olisi ollut kätevä jo paljon aiemmin!!! Varsinkin kun noita hydraulisia värkkejä touhuilin, oli se todellinen kierrosluku usein ihan helvetin kaukana lasketusta. Halpislaite joka toimii periaatteella teipinpala kohteeseen ja laaserilla luetaan. Testimielessä vaihdoin teipin paikkaa useamman kerran, mutta niin vain 2940-2945 näytti lukemaa halkaisijasta riippumatta. Muutoin en olisi kierroksista päässyt perille, ja oikein tyytyväinen sekä moottoriin että mittariin.

Pyyhkijänmoottorit sitten taas olivatkin huomattavasti nopeampia kuin oletin. Testissä oli kolmekin kappaletta ja hitaimmalla nopeudellakin kaikki tikkasivat noin 40 kierroksen luokkaa. En pitänyt järkevänä vaihtoehtona edes koittaa mitään säädintä, kun kone pitäisi puuduttaa sinne 10 nurkille. Päätin että teen ihan mekaanisen ketjuvälityksen, ja kunnon Puch/Morini Tunturin ketjut ja rattaat on oikein hyvät. Nappasin rattaita ja ketjuja mukaan mailta, mutta totuuden nimissä se lukeminen mitä kuluneet paskat tekee ei oikein sovi projektin luontoon. Ostin sitten ihan pari uutta ja ketjua moposportista, kun ohi ajelin. Eivät ole kalliita ja kiinnityksiä saa ihan valkata. Seuraavassa kuvassa jo hieman näkymää koko värkin toteutukseen.

 Välitys luonnollisesti kasvattaa mittaa siihen Grindlux esikuvaan, mutta mitäs tuosta. Pyyhkijänmoottorilla on hahlot joilla kiristää ketju, ja niin paljon että voi eturatasta muuttaa. Nämä halpis laakeripukit on kyllä hyviä jos johonkin projektiin, 20mm akseli niillä. Olin kokolailla epätietoinen tässä kohtaa projektia miten hilut asettuu, joten varoja saikin olla sinne tänne. Välitys nosti moottorin vapaakuorman 1 -> 1.5 amppeeriin. En näe ongelmaksi, ja kuorma ei juuri muutu edes terää työntäessä, josta kuvia myöhemmin. 

Etummainen tukilaakeri siirtyi kotelon sisään, jolloin sain tilaa tuolle jakopäälle. Pikkulaakeri laipassa tekee noin 50mm maksimi kehäliikettä, ja jättää vapaata lhyvin tuon latikan hemputteluun, joka työntää terää eteenpäin. Parempaa kuvaa tuosta työntimestä myöhemmin. Vaste jota pitkin terä kulkee on muttereilla säädettävissä, löytyy kohta jossa teroituslaikka osuu keskelle ettei jää kaatamaan.

Tämä nokkapyörä oli pirullisin palikka muotoilla. Samalla kun terää työnnetään eteenpäin, on teroitusmoottorin laskettava ja noustava samassa tahdissa. Onnistuu siis oikeastaan vain näin, että ovat samalla akselilla. Laakeri ja sen pultti toimii samalla ns kiilana, että pysyvät samassa asennossa toisiinsa. Teriäkin on monenlaisella profiililla, joten jos reippaasti muuttuu pitäisi melkein olla oma nokkapyörä. Tässä pyrin nyt tekemään Ripper 37 profiilin mukaisen joilla ajelen. 

Kiekko oli alunperin yli 90mm, kun sen sorvissa pyöräytin suoraksi, ja kuvan mukaisesti aika paljon sai veistellä. Vieläkään ei tee täydellistä liikettä, mutta tästä on hyvä jatkaa. Isompikin olisi saanut olla, aina helpompi piirroitella liikettä, eikä muutu niin hätäisesti näin rakennusvaiheessa. Tästä jakopyörästä lisää juttua myöhemmin.

**********************

Nyt karvan lähempi kuva tuosta työntimestä. Nokkapyörällä sekä koneen nostimessa on 608 laakeri. pienehkö mukava ja 8mm pultilla saa aina tarpeeksi kohdilleen. Tässä hemputtavassa varressa ei sinällään ole juuri mitään muuta tarpeellista kuin palautusjousi. Tuo säätöpultti jousen vieressä on sinällään koriste. Pienessä päässäni kesti tovi ymmärtää, että tässä terän jako hoitaa kuin itsestään sen liikkeen pituuden. Tärkein on se kohta jossa terä lähtee liikkumaan. Vapaaliikkeen pitää kuitenkin olla reippaasti pidempi kuin jako. Jos liike on liian pieni, ei putoa terän nirkolta ja työntö tyssää siihen. Mitä pidempi hampaanväli, sen pidempi pitää olla vapaaliike. Terissäni jako on 7/8" eli jälleen kuten rälläkän laikka 22.2mm. Tällä jaolla 30mm vapaata riittää.

Sitten tullaan tähän itse "hemputtimeen" joka fyysisesti työntää terää, juttu jatkuu kuvan alla...

Tässä toiminta ei juuri poikkea esikuvastani eli se Grindlux. Työnnin ei voi olla kiinteä, vaan siinä pitää olla säätövaraa. Romulaarissa oli sopiva 80mm RHS donitsi, johon 8mm jenkatangosta tehty säätö tuohon "laakerointiin". Jemmassa oli suhteellisen tarkkaa 12mm sisä/20mm ulkoa olevaa tankoa, jota käytin kokolailla kaikkiin tämän projektin holkkeihin. Tässä jäi lyhyehköksi, joten sillä iso prikka varmistamaan hemppaamista.

Tällä säädöllä haetaan kohta jossa itse teroituskivi osuu terälle. Iskua on noin 40mm, eli riittää jopa hampaan hyppyyn, ja mahdollistaa kokolailla kaikki terät mitä markkinoilla tähän kokoluokkaan. Juuri tällä tehdään se hienosäätö, kuinka paljon itse leikkuupinnasta hilppaistaan. Jälleen saisi olla hienommallakin kierteellä kuin tavan tanko, ja suosittelenkin jos vastaavaan ryhtymässä. TODO listalle jää tuo "laakerointi" kevytmiinistä jyrsimellä ja nätimpi kierre.

Tässä näkyy tuo terämoottorin nosto, eli sijoitettu samaan tappiin jolla voi vastetta säätää. Varsi on melko pitkä, mutta pitkä vipuväli rauhoittaa miten nokkapyörä kulkee. Kaikki ylimääräiset reiät kuten tässä varressa porailtu testimielessä "mihin kulma parhaiten osuu", ja kun löytyi saivat jäädä. Holkkeihin reiät sentään porailin joista tippakannulla, tai WD40 tyyppisellä voi silavaa suihkaista.

Terällä pitää hieman vastetta ollu teroittimen kohdalle. Tämä ihan ettei lähde pärräämään, mutta liian kireä on pahasta. Siinä 6000 laakeri ja samoja on tuolla kehän roikotusvarsissa. Fiksu menee koneensa läpi yhdellä koolla, mutta näitä oli järkky pussillinen :)

Kokolailla valmiina näyttää tältä. Kytkimet työntöön ja terämoottorille, molemmilla sulake takana. Kampe on näinkin toimiva, mutta kuuluisaa nokkapyörää pitää vielä karva hipostella. Palaan tämän tekemiseen vielä myöhemmin. Teroitin pyörimässä ja terää työnnellessä jäi peruskuorma alle 5A, eli pienelläkin akulla pyörittää hyvän tovin. Terä on 3550mm jossa 160 hammasta, ja kierros nopeus välityksilläni on noin 11 hammasta minuutissa -> vartissa koko terä läpi. Tämä on OK nirkolle, mutta loppu uran ja selän pyöräytys on melko hätäinen, jää helposti raihnaista jälkeä. Hitaampi siis saisi jopa olla, vaikka hitaan kuvittelin tekeväni.

***************

Pieni juttu ja havainnekuva nokkapyörästä. Hieman vajaa puolikierrosta jäi koskemattomaksi perusympyrälleen. On kuvassa pystyssä korkeimpaan halkaisijaansa joka tuo 90.3mm. Kuvan perusteella voin tehdä uuden jos tulisi viilattua vituilleen. Kuva on teränpuolelta joten pyörii vastapäivään.

Ylhäällä 90.3 kohdasta kiekko pyörii peruskehällää 1. asti. Tällöin teroitin pysyy yläkuolokohdassaan, ja noin puolimatkassa teränsiirrin on palannut aivan taka-asentoonsa. Kohdassa 1. teroitin alkaa laskeutua ja laskee terän liikkumatta aina kohtaan 2. asti. Terään myös merkitty sama kohta, eli tällöin itse leikkauspinta on teroitettu.

Tämä on myös samainen hetki, jolloin työnnin osuu terän hankaan ja liike alkaa. Liikematka 2-3 välillä on pieni vain noin 10mm kiekon kehällä. Kohta 3. on alin kohta jossa teroitin käy, eli fyysisesti ollaan hilpattu tuo pohja puoliväliin ja tästä teroitin lähtee jälleen nousemaan. Tätä kohtaa kiekosta pitäisi vielä hieman viilata, mutta jo näin tekee ihan välttävän puoliympyrän pohjaan. Tuota selkää karkaistulta osalta ei sinällään ole tarkoituskaan hioa. 

Muotoa ei pysty hahmottamaan, ennenkuin moottorin nostovarsi ja terän työnnin on valmiit. Tönärin ja ritspiikin kanssa hain ensin nuo kohdat 2 ja 3. Sitten totesin, että tuo hieman yli 1/4 kierros on sopiva laskeutumisnopeus eli löytyi kohta 1. Pikku hiljaa tavaraa pois ja koekäyttöä, niin ei tarvitse tehdä kuin yksi.




torstai 19. tammikuuta 2023

Riistakamera mökille valvontakameraksi

 Mökin tilaa olisi mukava seurailla vaikkapa kameralla. Seutu on suhteellisen rauhallinen, eikä mitään ilkivaltaa tai vastaavaa ole osunut kohdalle. Silti kiinnostaisi aika-ajoin nähdä ihan lumitilanne ja yleiskatsaus pihaan. Naapurilla on kamera, ja hän minullekin laitellut kuvia kelkkaporukoista, jotka risteilleet pihan yli järven jäälle. Nyt kun sahavermeeni ynnä moni muu talvehtii myös tuolla, olisi ihan mukava saada kulkijoista jotain tietoa. Perehdyin hieman näiden maailmaan ja sillä pieni juttu näistä. Näiden hinta menee 50€-500€ joten eroja on.

Jo nopealla googlamisella Burrell näyttää olevan se myydyin kamera. Suurin syy lienee markettisaatavuus, tätähän on kaikkien isojen hyllyssä kuten Motonet, Puuilo, Kärkkäinen jne. Eikä tämä huono ole, tuttavapiirissäkin useampi näitä. Harva arvostelee jos hyvä, mutta negatiiviset mainitaan joka foorumilla. Kilpailijoita on paljon, joskin vain muutama valtamerkki myydyimpien mukana. Näistä lisää alempana miksi itse päädyin Niteforceen.

Huomion arvoisena eniten yllätti miten paljon 3G versioita näkyy nettifirmojen myyntilistoilla, mm Burrelin SMS versiota myyty paljon. Se nyt vain on niin että käytännössä kaikki operaattorit ilmoitelleet lopettavansa 3G verkon pidon jo 2023 loppuun ja 2G 2024. Se tuleeko siirtymää ken tietää, mutta kokolailla toimimaton laite etäkäyttöön ostaa uutena nyt 2022. Toki saahan noissakin kuvat edelleen muistikortille, jos se riittää.

Pieni katsaus näihin yleisesti ja eroihin

Jos haluaa vaikkapa johonkin ruokintapaikalle jättää pattereilla toimivan kameran, jo ihan markettien Denver tai Trekker merkkiset toimivat. Alle huntilla saa 5-10 megan kennolla olevaa muistikortille tallentavaa kameraa. Ei huono jos vain haluaa ihmetellä millaisia eläimiä siinä poikkeaa, ja katselee kortilta kotona kun hakee pois. Laatu ei usein huimaa kuvissa, mutta ei hinnassakaan. Jos haluaa saada jotain vaikkapa sähköpostiin tai kuvaviestinä hinta pomppaa.

2G/3G kameroita myyty jo vuosikaudet. Nämä tarvitsevat SIM kortin luonnollisesti, että saat kuvan ns. tekstiviestinä (MMS tai miksi nyt nimittää) tai vaihtoehtoisesti sähköpostiin. Osa näistäkin kykenee jopa lyhyisiin videopätkiin, mutta lähettäminen on vähintään hidasta ja liittymästä riippuen usein kallista. Hinnallisesti ollaan 150-200€ nurkilla.

Prepaid liittymä monilla näissä käytössä... MMS viestien lähetys nykyisin noin 0,1€ ketale. Jos sattuu kamera virheestä laukomaan useamman kymmentä kuvaa päivässä... Saa helposti kuvia joissa vain oksa heiluu, ja prepaid täyteen. Datakin maksaa noin 1€/100Mb eli videoita varsinkaan kovalla resolla ei juuri mielellään vastaanota. Jos käyttää prepaid liittymää, pelkät kuvat sähköpostiin on vielä halpa ja järkevä vaihtoehto. Toimiva vaihtoehto vaikkapa metsästäjille satunnaiseen käyttöön. Kuuluvuuksissa on melkoisia eroja alueellisesti, minkä vuoksi osa suosii näitä. Tutullani useampi kamera ja jokaisessa eri firman SIM tämän vuoksi.

4G versioita nykyisin jo paljon markkinoilla. Mahdollistaa lähinnä varsinkin videokuvan lähettämisen jopa äänellä ja huikeita HD resoja, mikä huutaa kaistaa videon kokoon. Näihin saatavilla miltei kaikilta operaattoreilta nk. laiteliittymiä, jollaisen usein saa halvimmillaan 4€ tietämät sivuliittymänä puhelimeen. Minulla Telia sanoo 3.99€ kuussa, alaspäin nopeus vain 256kiloa, mutta ylös mikä tärkein videon lähetykseen teoreettinen 5Mb. Yhteys sinällään rajaton, mutta vuorokausi raja on 1.5Gb. Koskee lähinnä niitä jotka haluavat livesteamia katsella kamerasta. 4G versioita saa jo reippaasti alle 200€, mutta ominaisuuksien mukaan sanoisin tolkullisten olevan 250€ kohti kuten oma valintani.

Jo 3G ajoista on kuvien lähetys ollut joko tekstarina tai sähköpostiin. Tämä ei 4G versioissa ole muuttunut, mutta osaan tullut pilvipalvelu mukaan. Burrell on pilven osalta ilmainen ensimmäisen vuoden, mutta muuttuu sen jälkeen maksulliseksi noin 3€ kuussa. Uovisionilla äkkisältään ainoa tavallaan maksuton, mutta pitää kuvia/videoita vain 10 päivää, rahalla lisää aikaa. Useampi valmistaja käyttää Seneram pilveä mikä on 4.90€/kk. Summa summarum-> mikäli näitä haluaa käyttää ikäänkuin oikeana valvontakamerana, kuluja tulee kameran päälle 50-150€ vuosi.

Vaihtoehtoja on paljon ja itse en halunnut liittymän päälle maksaa pilvestäkin extraa. Totesin että yli viikossa kerkiän näkemään kuvat/videot mitä tapahtuu, tulevat heti kännykkään ja läppärillä voi katsoa paremmin. Sähköpostiin tulevat kuvat ovat melko kömpelöitä, varsinkin jos kamera alkaa sekoilla. Avaat joka postin ja katsot joka kuvan onko oikeasti jokin merkittävä. Mieluiten en sinne muutenkaan ota lisää ihmeteltävää, ja hukkuvat helposti massaan. Jos näin haluaa tehdä, kannattaa jokin uusi ilmaistili avata vain kameraa varten. Tässä omassa valinnassani tuo kännykkä appiin tuleva ilmoitus on todella kätevä.

Päädyin Niteforce MAX 20MP 4G kameraan. Tämä käyttää samaa LinckEazi pilveä kuin Uovision. Syykin on selvä sillä tämä on tismalleen sama kamera kuin Uovision Compact. Myyjäliike sanoi tämän kun kysyin tuosta pilvestä, että onko sama koska asia ei täysin selvinnyt esitteistä. Kuulemma jokin viennillinen syy miksi myyvät kahdella eri merkillä. Tällä hetkellä tuota Compactia ei ollut edes saatavilla, vain tätä Niteforce merkkistä. Kuten suurin osa näistä jännite on 6V. Otin mukaan akkujohdon alentajalla 12V->6V eli voi käyttää tavan autonakkua. On melko selvää ettei 8kpl AA paristoja riitä varsinkaan talvella kovin pitkään.

Tätä ja monia muita voi säätää etänä. Itse käyttöönotto helppoa, kun operaattori tiedot tai sähköpostin voi asettaa ohjelmasta. Tässä ei tarvitse selata kameran omaa piskuista valikkoa, vaan kaikki saa asetettua tietokoneella tai kännykällä. Samoin kaikki muutokset kuvien laatuun, kuva vai video, salaman asetukset jne voi tehdä etänä menemättä kameraa räpläämään. Reaaliaikaisen kuvan voi ottaa kännykällä heti, mikä todella kätevä jo ihan kameraa suunnatessa. Teknisessä vertailussa muihin 250€ kameroihin erot ovat lähinnä pilkkuja ja pisteitä. Arvosteluissa kameraa/pilvipalvelua sekä kehutaan että haukutaan. Jää nähtäväksi miten tulee toimimaan. Palaan käyttöönoton merkeissä kun saan värkin asennettua.

**********************

Kamera saapui joten laitan unboxing osion ennen testejä. Kävin tänään hakemassa myös Telian laitenettikortin mutta jopas on pitkä aktivointiaika, menee kuulemma yli viikko!! Sääli olisin mielelläni testejä tehnyt kotona jo viikonloppuna. Mutta oli miten oli paketista löytyi seuraavaa


Mitä tulee itse kameraan vaikuttaa suhteellisen tukevalta. Ei pahasti nitku ja tiivisteet vaikuttavat hyviltä IP66 kun luokittelu. Miinusta sanoisin salaman ja linssin lasista. Ovat jotain pleksin oloista, joten miten kestävät ja varsinkin puhdistus täytyy tehdä todella hellällä kädellä. Akkujohdossa muuntaja on noin 40cm päässä, vapaata jää 2m kameralle. Tämä vielä OK, monilla merkeillä huomattavasti lyhyempiä. Tällä juuri onnistunee laittaa kamera ikkunan viereen seinään ja akku sisälle lattialle. Toki ainahan voi jatkaa, mutta vituttaahan se kun kaupallinen tuote.

Fyysisesti tämä on pieni verrattuna vaikkapa siihen Burreliin. Pieni koko syö patterikoon 8kpl, kun burrelissa se on 12. Voltti on sama 6V joten epäilemättä Burrell laulaa kauemmin jos haluaa pattereita käyttää. Itse en tätä miettinyt, ajatuskin oli autonakulla ruokkia. Vertauksena taas Burreliin, siinä on edelleen mekaaninen valikko näytöllä asetusten tekemiseen. Onko nyt sitten hyvä vai huono, mutta tässä kaikki tehdään sovelluksen kautta. Jos kamera pimenee, en usko sen johtuvan mekaanisen valikon puutteesta. Tällöin tuskin käsin näpyttämällä homma on korjattavissa.

En osaa sanoa miten muissa joissa pilvipalvelu, mutta tämä Uovisionin (Niteforce) versio tarvitsee kameran rekisteröintiin toki sen IMEI koodin, mutta myös sarjanumeron. Tämä sarjanumero löytyy vain pahvilaatikosta jossa se tuli, eli pistäkää se todellakin talteen!!!! IMEI samoin on laatikon päässä, mutta myös tarrasta kameran sisältä. On toki ymmärrettävää, että näitä kumpaakin ei ole itse laitteessa. Näin ihan jos joku päättää sen viedä ruokintapaikalta. Tällä ei enää tee mitään jos sarjanumero uupuu, eli turha viedä, rosvoille tiedoksi jos havittelette tiliä tehdä näillä. Burrelia taitaa pystyä tuon valikon kautta pöllittynäkin offline käyttämään, mutta tätä ei.

Tämä on siis Niteforce MAX nimellä ostettu, mutta kun kurkistelette Uovision Compact nimellä on täysin samat laitteet. Löytyy myös enemmän Youtube videoita ynnä muuta arvostelua ja keskustelua. Näissä tulee usein tärppi SIM mukana, jossa jokin noin 2 viikon ilmainen testiaika. Tämä on Niteforce, mutta mukana oli Elisan kortti Uovision logolla. Ainakin Retki Finland kameroissa vastaava Elisan tärppi mukana.

Mielenkiintoinen huomio ohjekirjaan. Alussa on englannin kielinen osio, mutta loppu on Suomea ja huomattavasti seikkaperäisempi. Näyttäisi siltä että tehty ihan kotimaisin voimin, kuvat ja neuvot parempia rekisteröintiin ja varsinkin prepaid kortteihin liittyen. Ohjekirjassa hyvä maininta myös muistikorteista, jossa neuvotaan käyttämään alle 100mb kortteja. Tämä sinällään huvittava, sillä mukana tuli juurikin 100mb 16Gb vaihtokortti. Neuvo liittyy siihen, että kamera ei välttämättä pysty kirjoittamaan liian nopeaan korttiin. Sisällä oli kuitenkin myös tehtaalla laitettu 8Gb kortti, joka sekin riittää itselleni. Tässä voi asettaa päälle kirjoituksen, mikäli tulee täyteen.

*****************************

Kamera on nyt ollut joitakin päiviä testissä, katsaus käyttöönottoon... Pilvipalvelun osalta homma on peruskauraa, rekataan tunnus ensin sähköpostilla, johon saat aktivointikoodin. Puhelimen appiin käytetään luonnollisesti samaa käyttäjänimeä. Kumpikin toimii Suomeksi ja valikoiltaan jopa ihan selkeitä käyttää. Kameran tämä tunnistaa sarjanumeron ja IMEI koodin perusteella. Sitten vain SIM kortti kameraan ja virta päälle. Hetken vilkutteli merkkivaloja ja "pimpelipom" kuului tietokoneelta. Ensimmäinen kuvani oli pilvessä, siinä oma naamatauluni kun kyttäsin merkkivaloa hakeeko verkon.

Tietokoneella liittymä näyttää tältä, suhteellisen selkeä maallikonkin käyttää. SIM asetukset toimivat oikeastaan itsestään ainakin tällä dataliittymällä. Prepaid liittymän kanssa joutuu varmaankin puhelinnumeron lisäämään, minulla koko kenttä harmaana kun datalla mennään. Samaan sopii useita kameroita ja ilmaisena säilyvät 10 päivää. Lisäpalveluna säilytysaikaa voi ostaa 6kk 1.99€/kk tai 12kk 2.59€/kk. Hinnat alv.0 johtuen erimaiden verokannoista. Muutama kuva kännykkä versiosta. 

Anteeksi paska kuvien laatu, nämä wazzaaap pöytäkone versiosta ottanut legendaarisella winukan kuvakaappauksella. Ovat oikeasti parempia molemmissa känny ja pöytäkone, mutta riittäköön teille ettekä tunnistu rumaa naamaani alta :)



Asetusten vaihtaminen on ihan sujuvaa kännykälläkin. Räplättäviä asetuksia on paljon, joten näitä joutuu alkuun hieman kokeilemaan. Kun löytää mieleisensä ne saa tallennettua pika-asetuksiin. Kuvien alareunaan merkkaa aina kelloajan sekunneilleen, lämpötilan ja akun tilanteen. Kuvat tulevat palveluun automaattisesti, mutta jos videomoodi tulee alkukuva sen saapumisesta, ja se on erikseen ladattava katsottavaksi. Tämä hieman kömpelö ominaisuus, mutta jo alkukuvasta näkee tapahtuuko jotain mitä haluaa katsoa. Prepaid liittymää ajatellen ihan hyväkin, voi valita katsooko kyseisen.

Tällä hetkellä aurinko laskee noin klo 16 ja samoihin aikoihin vaihtaa värikuvalta mustavalkoiseen eli IR salamalle. Täysin pimeällä salama ei ole kovin tehokas varsinkaan videoissa. Avomaastossa kantama jää noin 10 metriin, mutta äänen tallentaa yllättävän tarkasti. Kuvia ottaessa toimii hieman paremmin, mutta en usko että minkään patteriversioksi tehdyn juuri parempia ottavan. 

Pääsääntöisesti nämä tarvitsevat IR salamalle jonkin vastineen kuten puita, aita tai vaikkapa seinä jolloin salama tehostuu huomattavasti. Avomaasto on siis se huonoin mahdollinen kohde. Jos haluaa huippu yökuvaa näkisin, että on siirryttävä verkkovirta vehkeisiin ja ihan toiseen hintaluokkaan. Kaikkineen yleisvaikutelma hyvä ja vaikuttaa ihan toimivalta. Varsinainen testi alkaa vasta mökillä, miten talvi siellä menee pakkasessa. 

*************************

Tammikuun loppupuoli 2023. Kamera on nyt ollut marraskuulta mökillä testissä. Mitä tulee sijoittamiseen juurikin salamaa ajatellen "vastapallo" on liian kaukana. Kuvissa näkyviin puihin on noin 50 metriä. Silti hauska kuva pupujussista pomppimassa kuutamoyönä oli hauska, perkules kun en tallentanut ja hävisi jo sieltä pilvestä. Tässä nyt muutama otos, joista näkee miten toimii.


Otos samalta päivältä aamu klo 5 ja 9 kohti jolloin jo karvan aurinko pilkistelee. Molemmista kuvista ilmenee IR salaman tarve jollekin vastapallolle, ja nuo peuran tai vastaavan jalanjäljet näkyvät jopa paremmin mitä pimeämpää.



Näissä kuvissa näkyy kosteuden ja päivittäisen valon vaikutus. Vesiräntää tuli useampi päivä, ja mökillä aina tuuli tulee tuolta järveltä päin. Tämä ilmiö ollut niin voimakas, että kamera ollut välillä joko lumisateen ja välillä rännän myötä täysin sumeana. Sitten taas kun käyty sopivasti pakkasella ja ilma kuivuu, myös linssi tehnyt ihme parantumisen ihan itsekseen. Kerran käynyt sen putsaamassa, kun lunta tuli aivan tolkuttomasti ja aivan paakkuna koko värkki. 

Asetukset minulla kokolailla herkimmällä, joten kuvia tulee useampi päivässä, joskus jopa kymmeniä. Ottaa lumen putoilusta taustan puista ja tuulella heilumisesta. Varsinkin öinen lumisade IR tilassa tekee helposti useita kuvia. Ei haittaa kun kuukausi maksullinen data värkki, mutta heti todettakoon että prepaid liittymällä joutuu tosiaan niitä asetuksia säätämään.

Tihutöissä olevia ei ole näkynyt, ei edes kelkkaporukoita eikä heilläkään pahat ole ikinä ollut mielessä. Yksi vakiasukas on ja hänen olen nähnyt hiihtelemässä järven jäälle. Tämäkin taas hyvä asia, kertoilee jos huomaa jotain vaurioita tulleen. Lyhyen kestotestin alku mennyt näin, ajatus pitää tämä toiminnassa 24h niin kauan kuin kestää. Tänne juttua viimeistään kun lahoaa :) ... eli to be continued....