Lukijat

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Herra Polaris Sportsman Forest 570 vm. 2015 - kokemuksia ruusut ja risut

 Kuten muissa postauksissani näkyy, mökkeily ja sitä myöten puuntyöstö noussut pintaan. Mönkijää miettinyt sen jälkeen, kun tuossa yhden talven oli Bashan 250cc takapotku. Silläkin pihalumet lykki yllättävän hyvin ketjuilla, tynnyrin puolikkaasta tehty levy keulassa käsivinssillä. Lähinnä leikkikalu jolla heinäpelto crossia, ja lumien tultua sladia ajeltiin kaverin kanssa olikohan 2013.

Harrastelaitteena ollut jo muutama vuosi härvelini, puuvermeet, sorvi, jyrsinkone, mökki... No sanotaanko ettei vauhdin hurmaa. Bulua en ole jaksanut herätellä, saa odotella kesää ilman tiedossa olevia projekteja. Viime keväänä aktivoiduin ja päätin hommata järkevän mönkijän. Suurelti "puusavotta" hengessä, ja olisihan moisessa sitä ajamisen riemuakin (mitä en enää koe etuveto transiitin ratissa). Ajatus oli myös pitää talvella mökkitie auki omatoimisesti... Pääosin tämä on onnistunutkin, eli herra Polaris!!

Siinä sitten mihin päädyin, ikää siedettävästi ja mittarissa 180h/1300km. Valon päällä näkyy EPS eli sähköinen ohjaustehostin. Mukaan tuli tuohon aikaan orkkiksena myyty Warnin lumilevy, ja vinssi on HD2500. Löytyipä vielä kotimainen Ultratecin 1-akselinen sinkitty kippaava kärry. Budjetti oli 5K+ jolla löytyi, joskin pitkään sai kytätä ja iskettävä oli heti! Tämäkin oli jo "ns" varattuna, kun oli ollut puoli päivää myynnissä.

Pollea oli hyvin pidelty, parikin virallista huoltokeikkaa. Päälle omistaja itse oli ollut jo jopa yliaktiivinen. Kilsat tulleet hyvin kevyestä ajosta, metsästyshommia ja lasten ajoa. Kärryllä ja levyllä levitelty multaa, parasta mitä voi ostaja kuulla. Speedohealer oli hommattu, samoin virallinen magneetti katkaisin vinssin vaijeriin. Sisärenkaita laiteltu jo eteen, takapäähän sain mukaan ja paras oli käyttämätön kypärä. Ja tosiaan pussillinen katteiden kiinnikkeitä, kun roppailevat irrotellessa. Näin ostajan näkökulmasta kuin uusi päällepäin, ja mahtava historia!!

*******************

Olennaisin asia jäi mainitsematta, tämä on T3 traktori. Rekisteröity yhdelle, ja maksimi nopeus 40kmh. Juuri tässä 2015 jälkeen alkoi tulla niitä T3B 60kmh vermeitä, jotka usein 2-paikkaisia. Alunperin katselin ihan vain verottomia, kun mailla ajattelin ajella. Sitten nälkä kasvoi, ja halusin kilvellisen. Mielestäni valkokilpistä ei kannata ostaa. Sen joutuu katsastamaan joka vuosi, myös vakuutukset törkyhintaisia vs traktori. Riippuen yhtiö tämä menee kaskolla IFissä vajaa 200€ vuosi. Maantieajossa tulee olla kypärä ja selkänoja paikoillaan näissä.

Kesä oli jo pitkällä kun tämän hain, eli kilsoja ei tullut juuri mitään. Lähinnä kaipaamaani hupiajoa, hieman kärryllä kiviä ja multaa kuskailin. Mitään ongelmia en havainnut, hyvä näin. Syksyllä raivasin puuliiteriin paikan mihin jäi odottelemaan lumen tuloa. Akku kun näissä naurettavan pieni, kävin jokusen kerran käyttelemässä lämpöiseksi että latautuu. Kun lumet vihdoin tulivat, jopa yllätyin miten hyvin tämmöinen 300kg kampe hommasta suoriutui. Totesin heti, että ketjuille ei ole tarvetta. Sanoisin jopa että haittaa, sillä nivelet ja laatikot tunnetusti karvan linnunluisia. Hienosti pukkasin kilsan tietä useampaan otteeseen kunnes syttyi tauluun tehostimen ja moottorin vikavalo...

En rääkännyt pollea enempää, vaan päätin tuoda heti talliin tohtoroitavaksi. Kärkeen oletin, että akku ei enää pidä ja kerkiä latautumaan tarpeeksi kun vinssiä paljon käyttelee. Jos jännite laskee, on näille ihan tarkoituksellinen että huitaisee tuon tehostimen pois päältä. Näissä voi jo vikakoodit lukea ihan mittaristosta, ja pienellä googlailulla pääsin kiinni koodin 84 syndroomaan. Tästä nimittäin oli foorumeilla juttua tyyliin satoja ketjuja!!

Tuo tarkoittaa lähinnä nopeusanturi tiedon lukuongelmaa. Kyseinen HALL-anturi en perän kyljessä kiinni 6mm ruuvilla, ja näitä on jo takuisiin vaihdeltu kuin leipää!! Ei ole pelkästään Sportsmanin ongelma, täysin samaa käytetty mm. RZR vuosikausia. Hassuinta on, että anturia vaihtamalla harvoin ongelma on korjaantunut. Näyttää olevan suunnittelu kukkanen, joka yleensä korjaantuu... no ihan vain ajamalla. Koodin saa päälle helpoimmin tilanteissa, jossa nelikko päällä pienessä vauhdissa jää kiinni. Eli auraillessa hyvinkin yleinen tilanne, kun perät pyrkivät hakkaamaan vauhdin ollessa nolla.

Ajoin pollen talliin ja mittasin jännitteen 12.8V. Akku OK joten jätin vain viikoksi sinne kuivumaan. Syksyn sateet pressun alla ja vähäistä ajoa nyt pakkasilla, niin kondensoitunutta vettä varmasti siellä täällä. Kuivatuksen päälle käynnistin koneen ja nyt paloi enää tehostimen valo, vaikka oli kyllä toiminnassa. Vetelin muutaman lenkin tiellä ja sammutin. Kone käyntiin ja nyt hupskukkuu kaikki normaalia. Mitä tästä opin.. No sen että laitteet tykkää ajamisesta, ja pikku kuivattelu ei huonoa tee aika ajoin. Tätä sähköistä tehostinta pelkäsin jo ostaessa itsekin, tonnit vilisi silmissä kun valo syttyi. Foorumeiden perusteella niitä hajonnut todella harvoin, eli ei pidä hätääntyä.

Muutaman oudon jutun bongasin tätä vikaa tutkiessa, kirjoittelen lisää myöhemmin.

***********************

Nämähän on maailmalla metallirunkoja uutena, ja kaikki optiolista kamaa. Suomeen tuoduissa näyttää vinssit ja tehostimet otettu vakiovarusteeksi. Ihmetellessäni tuota tehostinta, tottakai tsekkasin sulakkeet ja releet ensin. Näissä nuo mini sulakkeet ja jakoon sopivat releet joista kaikki 20A. Helppo koittaa vaihtamalla onko jokin niistä hitsannut. Kaikki muu näytti toimivan mutta ACC eli "accessories" on oikosulussa. Tämähän on lähinnä lisävarusteille tarkoitettu heräte 10A, enkä helvetilläkään keksi mikä sitä laukoo!!!


 Harmillisesti vain tämä hätäinen kuva, jossa releen perseiden merkinnät. Otan paremman tilalle joskus mutta... Yhtään mistään en löytänyt kaaviota vastaavalle boksille. Tässä järjestys on aivan sekaisin versus normaalit 570 kaaviot!! En keksi muuta selitystä kuin tämä "traktori", eli näinkö tänne tuotuihin räätälöity spessu viritys??? Olisi vain kiva jos löytyisi tähän kaavio??

Perus jutut releinä EFI, bensapumppu, flekti, tehostin, valot jne. Ihmettelin miksei vinssille ole mitään omaa herätettä tai vastaavaa? 30A pääsulakkeita 2kpl, niin onko toinen tylysti sille kun selvästikään ei ole ACC perässä? Ja miten tuon vinssin katkaisimen johto on suojattu, se ei voi 30A vetää?? Vinssin oma järeämpi rele on etufillarin kotelossa, en nyt jaksanut kaivaa esiin koska toimii. Jos siellä on vinssille omat sulakkeet, niin johan on mulkku temppu!! 

Kaikki valot, vilkut, töötti jne toimii, joten mikä helvetti on tuon ACC perässä ja laukoo? Tässä on tavan 7-napainen peräkärrypistoke jota en ole käyttänyt, enkä mittaillut. Mutta sekin ottanee virtansa juuri valoista, joten ei sovi ongelmaan..... Tässä ainoa pähkinä, ja sekään ei näytä vaikuttavan mihinkään. Tutkin paremmin kun keväämmällä vaihtelen moottori ja peräöljyt. Täytynee purkaa hieman katteitakin, että näkee missä vitussa mitäkin edes on. 

**************************

25.4.22.   Tuo sulake ongelma kun ei vaikuttanut mihinkään, en ryhtynyt suurempiin toimiin talvella. Kärrypistoke tuli koitettua, ja toimii aivan normaalisti eli ei lauo siellä. Lunta tuli ihan kyrpänä, ja polle toimi lopputalven ilman mitään. Öljyt tsekkasin sen verran, että aivan heleää jokapuolella. Niin vähän niillä ajettukin, että vaihdellaan kesällä. Jotain tuli tehtyä, ja mietin olisiko kärryhommat enemmän tähän vai vannesahan alle laitettavia. Pistän tähän eli ensin muutama kuvatus kinuski metsäkärrystä...



Silloin kun ei ole akseleita, pyöriä, rautaakaan kummoisesti nykyhinnoilla niin... Välillä vain on helpompi ostaa aihio ja savostaa sitä. Eihän tämä järin sturdia rautaa ole, mutta osin sinkittyäkin ja vaikutti ihan pätevältä läjäyksen jälkeen. Mukaan tuli kippaava laidallinen kuuppa, jonka tapit menee noihin perässä näkyviin korviin.


Aihe jota olen sivunnut aiemminkin, niin tallissani tätä kokoa olevat vermeet on karvan haasteellisia. Yksi syy miksen jaksanut persesilmässäni väkisin rakentaa runkoa. Tähän nyt tarvittiin enää se pilkki, joten se vielä onnistuu. Paikkakin oli valmiina, ja pilkki on kaupallisen kinuskin kopio hieman järeämpänä.


Rakentelun aikana jäi taas kuvat vähiin. 30mm tappi toimii laakerointina puomille, yläpuolella toinen tumppi kannattavalle ketjulle. Juttu on että en tee purkamatonta rakennetta, vaan nuo akselit saa irroitettua ja vaihdettua jos joskus mukamas tarve tulee. Rissapyörät on puuilon pylpyröitä, joita hieman vahvikehitsasin.

Tukijaloissa ja puomissa oleviin reikiin osuu nuo jousen perässä olevan vetokahvat. Ne on pomminvarmoja, pulttikiristeisiin en luota näin rajussa rynkytyksessä. Tuohon aisaväliin sopii 100Ah kokoinen akku hyvin. Puomin kyljessä on johdollinen ohjain jossa pari metriä johtoa. Saa nostopihdit asetella hyvin, ja painaa nappia kyytiin nostaessa. Tuo vinssi sanoo 1250kg, wanha kampe kaverilta, mutta vaijerin perusteella miltei käyttämätön.

Valitan huonoja kuvia tyyliin peruna jälleen, mutta rajallisella talliajalla tuppaavat jäämään. Napsin tähän lähempiä mökillä, mihin tylysti ajelin kärryn mönkkärin perässä kylän halki. Tässä sitten tullaan mielenkiintoiseen juttuun, joka kannattaa tsekata ennen hankintaa ja tarpeita....

MÖNKIJÄN VETOKYKY!! Omani on T3 40kmh ja tässä sallittu jarruton massa on 750kg jarruton. Jarrullisia massoja en ole nähnyt määriteltävän mihinkään mönkijään. Lisäksi kun on traktori, tällä voi tuon massan vetää ilman kilpiä. Toki nykyään pitää olla takavalot ja heijastimia, mutta tarkoittaa että tavan autokärryä jossa nämä yleensä on voi vedellä surutta kylillä ilman kilpiäkin. Pistin magneettivalot kärryyni kiinni ja vedin mökille. Käytännössä jos militantit olisi bonganneet, sakko tai huomautus korkeintaan heijastimista tämän kohdalla.

Nyt kannattaa huomata että T3 40kmh ja T3B 60kmh näyttävät olevan vetokyvylle melko eriäviä. Näissä uudemmissa 2-paikkaisissa juuri henkilöluku näyttää syövän vetokykyä aivan helvetisti. Tuttavani osti juuri uuden CFmoton 60hp version, jossa 2-paikkaa ja 60kmh... jarruton kärrypaino 210kg!!!!!!! Valmistajien välillä on eroja, mutta vastaava polle kuin minulle on 60kmh versiona noin 300kg luokkaa, ja vuosimalleittain helvetisti heittoa. Eli jos tykkäät wanhalla paskalla kärryllä ajella kylillä, tsekkaapa kunnolla se ote saattaa tulla ylläri!!